Kategoria-arkistot: Tulevia tapahtumia

Jyväskylän nuori ja osallistava Kangas on Vuoden kaupunginosa Jyväskylän Kangas on valittu Vuoden kaupunginosaksi. Suomen Kotiseutuliiton järjestämän kilpailun teemana on tänä vuonna kiertotalous. Kankaan kaupunginosassa yhdistyvät kestävä, kunnianhimoinen kaupunkisuunnittelu ja aktiivinen, yhteisöllinen, kierto- ja jakamistaloutta käytännössä toteuttava asukastoiminta. Vanhan tehdasalueen ympärille rakentuvassa kaupunginosassa sekä asutaan että käydään töissä. Alueen rakentaminen jatkuu vielä vuosikymmeniä, ja suunnitelmien mukaan asukasmäärä kasvaa nykyisestä 1300:sta noin 5 500:aan. ”Jyväskylän kaupunki on otettu tunnustuksesta. Kangas on meille ilman muuta yksi merkittävimmistä kaupunkikehityshankkeista. Kankaasta on tietoisesti rakennettu aluetta, jossa toteutuu kaupunkisuunnittelun tuoreimmat oivallukset sekä tulevaisuuden älykäs ja kestävä rakentaminen. On hienoa, että kaupunkisuunnittelussa tekemämme työ noteerataan myös valtakunnallisesti”, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto iloitsee. Kankaan alueella on aktiivista yhteisötoimintaa mm. asukasyhdistyksen ja asukkaiden kerhojen toiminnan kautta. Asukastalo Piippurannan Klubi tuo yhteen alueen asukkaita erilaisen toiminnan kautta vauvasta vaariin. Klubin toiminta rakentuu osallistumisen, osallisuuden, kulttuurin, liikunnan, sivistyksen ja erilaisten tapahtumien ympärille. Talolta voi myös vuokrata tiloja perhe- ja yksityistilaisuuksiin.…

Lue Lisää

Kankaan asukasyhdistyksen vuosikokous järjestetään lauantaina 3.4.2024 klo 16 alkaen Piippurannan Klubilla. Kokoukseen ovat kaikki tervetulleita. Kokouksen asialista:

Piippurannan Klubi, Paperitehtaankatu 1 Kankaan ja Koskenpään tilojen omistaja Hjalmar Åkerhjelm aloitti paperitehtaan rakentamisen Tourujoen rantaan Lohikoskelle vuonna 1872. Ei voinut tehtailija aavistaa, että tehdasalue olisi 150 vuoden päästä yksi Jyväskylän moderneimmista asuinalueista. Åkerhjelmin mukaan nimensä saanutta taloa Hjalmarinraitti 8 B+A on valo-/videokuvannut ja tehnyt elokuvaa maapohjatöistä aina uusien asukkaiden muuttoon saakka harrastelijakuvaaja ja sisällöntuottaja Jorma Leppänen. Tervetuloa mukaan elokuvailtaan inspiroitumaan, keskustelemaan ja jakamaan kokemuksia. Vapaa pääsy! View Larger Map

Olisitko kiinnostunut olemaan mukana järjestämässä ja ideoimassa asukasyhdistyksen uutta toimintaa ja tapahtumia?Tavoitteenamme on luoda yhdistykselle tapahtumatoimikunta, jonka tehtävänä olisi ideoida, suunnitella ja toteuttaa erilaisia tapahtumia. Toimikunnassa toimiminen on vapaaehtoista ja lähtökohtaisesti emme rajoita toimikunnan kokoa. Toimikunta ideoi uutta toimintaa ja tapahtumia yhdistykselle sekä suunnittelee ja toteuttaa ne. Yhdistys huolehtii toiminnan ja tapahtumien kustannuksista. Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä asukasyhdistyksen sähköpostiin kankaanasukasyhdistys@gmail.com

Kankaan Sanomien syksyn 2023 numero on nyt ilmestynyt. Voit lukea lehden nettiversion sivulla ”Kankaan Sanomat”. Mikäli et saanut lehteä postissa, ota yhteyttä asuakasyhdistyksen sähköpostiin kankaanasukasyhdistys@gmail.com, jos haluat saada myös fyysisen kappaleen lehdestä.

Tule poikkeamaan Kangaskokkauksessa tervehtimässä muita alueen asukkaita Valon Kaupunki -tapahtuman aikaan. Kankaan asukasyhdistys on pitämässä grillitulia yllä kahtena iltana perjantaina 29.9. ja lauantaina 7.10. klo 19-22. Ota siis mukaan haluamasi grillattavat ja tule nauttimaan Valon Kaupunki -tapahtumasta ja syysillasta yhdessä muiden alueen asukkaiden kanssa. Näytä isommalla kartalla

Jorma Leppänen johdattaa kävelyyn osallistujia Rikosseuraamuslaitoksen ja Nahkurin sillan kautta Tourujoen varren Neitsytpolkua pitkin luontopolun alkuun, josta kävelijät voivat jakaantua Tourujoen varsinaiselle luontopolulle tai kaupungin kulttuuriluotsin opastamalle hautausmaakierrokselle. Lähtö Tourulan Nesteeltä. Tervetuloa mukaan osallistumaan! Näytä isommalla kartalla

Asukasyhdistys järjestää onkikilpailun Tourujoen Kankaanrannassa vanhan voimalan alajuoksulla laiturialueella. Ilmoittautuminen onkipaikalla. Omat onget ja madot mukaan! Kolme eniten kaloja saanutta palkitaan. Perheen pienimmille luvassa osallistumispalkinto. Tervetuloa mukaan! Näytä isommalla kartalla

Yhdistyksen vuosikokous järjestetään sunnuntaina 23.4 klo 16 Piippurannan Klubilla (Paperitehtaankatu 1). Vuosikokouksessa äänivaltaisia ovat yhdistyksen jäsenet, mutta kaikki Kankaan asukkaat ovat tervetulleita. 1. kokouksen avaus 2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto 6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus 8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet 9. valitaan yksi toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja 10. muut asiat (pyydetään ilmoittamaan Kirsi Heikkilälle 14.4. mennessä) Tule mukaan rentoon joukkoomme suunnittelemaan Kankaan alueen tapahtumia ja vaikuttamaan alueen kehittymiseen. Lämpimästi tervetuloa!

Toivotamme kaikki asukasyhdistyksen jäsenet lämpimästi tervetulleiksi Piippurannan Klubin tiloihin, Paperitehtaakatu 1, 21.2. kahvitarjoiluun klo 17.30 ja hallituksen kokoukseen alkaen klo 18.00. Ilmoittautuminen Helena Tapaniselle tekstiviestinä numeroon 040 576 4335. Kokoukseen voi osallistua myös Teamsin välityksellä. Teams-kutsun kokoukseen saa lähettämällä sähköpostiosoitteen ilmoittautumisen yhteydessä ja maininnan osallistumisesta Teamsin välityksellä.  Lämpimästi tervetuloa mukaan!

10/37