Jyväskylän Kankaanaukion yleisen taidekilpailun parhaat ehdotukset etenevät yleisöäänestykseen

Jyväskylän Kankaanaukion yleisen taidekilpailun parhaat ehdotukset etenevät yleisöäänestykseen

Kankaan Palvelu Oy käynnisti toukokuussa 2022 yleisen, 1-vaiheisen taidekilpailun Kankaanaukiolle sijoitettavasta teoksesta. Taidekilpailuun tuli määräaikaan mennessä yhteensä 22 ehdotusta.

Kilpailussa palkitaan yleisön suosikki

Kilpailu on parhaillaan käynnissä ja nyt ollaan siirtymässä eteenpäin asukkaiden kannalta ehkä jännittävimpään vaiheeseen, eli yleisöäänestykseen ja kilpailuehdotusten palkitsemiseen. Kankaanaukion taidekilpailun A-sarjan ehdotukset ovat esillä Kankaan Palvelu Oy:n verkkosivuilla 21.10. – 3.11.2022 välisenä aikana, jolloin kaupunkilaisilla ja alueen asukkailla on mahdollisuus antaa äänensä omalle suosikilleen. Kilpailussa palkintaan kolmen palkintosijan lisäksi yleisön äänestyksen voittanut ehdotus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *